Varasin aamulla ajan Herttoniemen eläinlääkäriasemalle ja saatiikin se heti puoli kahdeksi.Käveltiin Fionan kanssa lääkäriin ja oltiinkin siellä hieman ajoissa.Jouduttiin odottamaan yhteensä melkein tunti lääkärin luokse pääsyä.Fiona oli onneksi kiltisti ja tiputti puolet karvoistaan lääkärin lattialle. Noh tuleepahan vähemmän kotiin :) Klinikalla kävi odottaessa suloinen soopeli pk chihu vanhan miehen kanssa.Oli vähän naurussa pitelemistä kun mies näytti koiran etutassua hoitajalle ja kyseli kuinka "syylä" pystyttäisiin poistamaan jalasta.Hoitaja kaivoi kaapista punkkipihdin ja nappasi "syylän" irti. Antoi samalla ohjeen hankkia koiralle punkkipanta jotta "syyliä" ei enää tulisi.

Päästiin sitten puoli kolmen aikaan lääkärille joka katsoi korvat nopeasti muttei löytänyt mitään tulehdukseen viittaavaa.Itse kyllä mainitsin uuteen ruokaan siirtymisestä mutta käski vain tarkkailla,ei sen kummenpaa.Fiona oli todella hienosti ja oireita esittääkseen ravistelikin päätään koko tarkastuksen ajan(jota kotona tekee siis muutaman kerran päivässä).Ehkä korvien sorkkiminen ärsytti niitä ja rupesi kamalasti kutittamaan. Saatiin kuitenkin korvatipat matkaan joita pitää laittaa kerran päivässä kahden viikon ajan.Käytiin ennen lähtöä vaa´alla joka näytti surkean totuuden:ei ole yhtään tyttö laihtunut :/.Käveltiin sitten kotiin ja syötiin vähän jäätelöä(minä kupista ja fiona sai nuolla reunat) hienon reissun kunniaksi. On se ihana koira ,ei muuta voi sanoa.Lääkärikin kiitteli kun on niin kiltti ja kaunis koira!

Laitoin eilen punkkipannan ja ostin vahingossa yrttipannan! Voi että sitä lemua joka pannasta lähtee.Saatanpa käydä ostamassa uuden,lääkepannan joka ei dunkkaa niin kauheasti.Oisi ehkä pitänyt pestä koira ennen pannan laittoa. //

Enään reilu viikko Teron kotiutumiseen! On kyllä vähän vielä valmistelut vaiheessa.Pitäisi se pentuaitaus jotenkin virittää vielä.En vaan yhtään tiedä mihin sen laittaisi ja mistä sen tekisi.Ei tekisi mieli ostaakaan mitään kallista metallihäkkyrää.Muut tavarat on jo hyvässä vaiheessa.Kevythäkki pitää vielä käydä hakemassa Mustista ja Mirristä.Ruokaa on ja leluja.Muutama pantakin on jo hankittu ja matolääkkeet sun muut.Yksi t-paitakin on jo pennulle hankittu,voi olla ,että tarvitaan kun eivät olleet vielä ulkoilleet laisinkaan kasvattajan luona.